|
Meirän tila!
Perheeseemme kuuluu emäntä
Maija-Liisa ja isäntä Pasi sekä neljä tytärtä
Tuire, Terhi, Taru ja Teija. Tytöt ovat jo lentäneet pesästä
eli eivät asu tilalla, mutta avustavat tarpeen tullen.
Isäntä
kulkee töissä tilan ulkopuolella hitsarina.
Lampaat ovat tilamme pääelinkeino.
Tällä hetkellä uuhikiintiö (emolampaita) on 50. Yhteensä
lampaita kuitenkin on yli 200.
Tila pyrkii olemaan mahdollisimman
omavarainen. Tämän vuoksi lähestulkoon kaikki tilan
eläimet ovat tuottavia. Esimerkiksi lehmästä saadaan
talon käyttömaito, kanoilta munia sekä lihaa sioista ja lampaista.
Tilaan kuuluu peltoa ja metsää.
Viljeltyä peltopinta-alaa on noin 20 hehtaaria, joista osa
on vuokramaita. Metsää on nelisenkymmentä hehtaaria
ja lisäksi on vielä suota.
|